Muistan, kun ma lasna lauloin,
silloin viita vihannoi,
toisin hohti hongan kylki,
taivaankaaret karkeloi,
toisin päilyi yö ja päivä,
kulki kuplat päällä veen,
Luojan ynnä luonnon tuntu
suli suureen kauneuteen.
Heleällä heinäkuulla
synnyin, lapsi laulun maan,
ja ma vaalin valkeutta
niin kuin prinssi kruunuaan,
jouduin syksykuuhun synkkään,
eloon pilkkopimeään,
haurain haavepursin merta,
aavaa kylmää kyntämään.
Rikkunut lie silloin jokin
kaune kallis rinnassain,
koska Taaton taivahisen
kuvaa tuolta turhaan hain,
huusin Luojaa luonnon halki
vastasi vain äärettyys,
tähtisarjain mykkäsaatto,
myrsky, yö ja ijäisyys
Eino Leino
Kokoelmasta Puolan paanit 1922, runosta Kuolinlaulu
Mainokset
Vastaa